Hyppää sisältöön

Zacharias Topeliuksen arkistomateriaali

Hyväksymisvuosi: 2017

Säilyttäjä: Kansalliskirjasto, Svenska Litteratursällskapet i Finland,

Lisätietoa: Zacharias Topelius Skrifter,

Zacharias Topelius (1818–1898) oli kirjailija, toimittaja, historianprofessori ja yhdistysaktiivi. Hänen toimintansa opettavaisena ja viihdyttävänä toimittajana Suomen tuohon aikaan luetuimmassa sanomalehdessä Helsingfors Tidningarissa, hänen luentonsa, koulukirjansa – Maamme kirja –, runonsa, satunsa ja historialliset romaaninsa (etenkin Välskärin kertomuksia) tekevät Topeliuksesta yhden keskeisistä arkkitehdeistä sille Suomelle, joka vastoinkäymisten kautta uudistui melkeinpä kehitysmaasta moderniksi demokratiaksi vuosina 1860–1960. Hän oli mielipidevaikuttaja ja edelläkävijä monella alalla, ja hänen toimintansa on edelleen merkittävää sen kannalta, miten ymmärrämme Suomen, niin menneessä kuin nykyisyydessä.

Topeliusta käännettiin jo varhain suomeksi. Hän oli myös yksi Ruotsin suosituimmista kirjailijoista ja on ollut tärkeässä roolissa Suomi-kuvan muodostamisessa Pohjoismaissa.

Svenska litteratursällskapet i Finland julkaisi Topeliuksen tuotannosta vuonna 2010 tieteellisen, digitaalisen laitoksen – Zacharias Topelius Skrifter. Julkaisu on vapaasti käytettävissä open access -periaatteella.