Hyppää sisältöön

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisujen arkistokokoelma (1834–)

Hyväksymisvuosi: 2021

Säilyttäjä: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS, perustettu vuonna 1831) on Suomen vanhin edelleen toimiva kirjankustantaja, jonka julkaisemat teokset ovat tunnetusti muokanneet suomen kieltä, suomalaisten kansallista identiteettiä ja kulttuurista ymmärrystä vuodesta 1834 aina tähän päivään saakka. Seuran julkaisujen arkistokokoelma piirtää ainutlaatuisen kuvan kielen ja kirjallisuuden merkityksestä kansakunnan rakentamisessa, kirjallisen kulttuurin kehittymisestä sekä humanistisen tiede- ja tietokirjallisuuden trendeistä 1800-luvun alusta nykypäivään lähes 200 vuoden ajalta.

SKS:n julkaisujen kokoelma on laajuudeltaan 2020-luvun alussa hieman yli 100 hyllymetriä seuralle rakennetun ja vuonna 1890 valmistuneen päärakennuksen juhlasalissa sekä seuran kirjamakasiineissa. Suomen kansalliseepoksen Kalevalan painosten lisäksi kokoelmaan kuuluvat mm. Suomen Kansan Vanhojen Runojen kaikki 34 nidosta, suomen kielen koulutaitojen mittariksi muodostuneet ylioppilastekstien kokoomajulkaisut (1948–2017) sekä tuhansien suomalaisten pienoiselämäkerroista koottu Kansallisbiografia. Kokoelma piirtää myös konkreettisesti näkyviin suomenkielisen kirjallisuuden kehityskaaren, sillä siihen kuuluvat kansalliskirjailija Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ensipainokset vuosilta 1869–1870, lukuisia Kiven tuotantoa koskevia tutkimusjulkaisuja ja viimeisenä Aleksis Kiven teosten 2010-luvulla laaditut tekstikriittiset editiot.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisutoiminta jatkuu edelleen ja arkistokokoelmaa kartutetaan sitä mukaa kun seura kustantaa uusia teoksia. Kokoelmassa on ainutlaatuista juuri sen karttuminen pitkäkestoisesti ja pitkäjänteisesti, eurooppalaista tieteellisten seurojen traditioon pohjautuvasti, yhteiskunnassa ja ajassa elävästi.

Niin kirjojen julkaiseminen kuin kirjastojenkin kokoelmat ovat enenevässä määrin siirtymässä elektronisiksi verkkoon. Myös SKS on uudistanut julkaisutoimintansa avoimen tieteen tukemiseksi ja julkaisee vuoden 2021 alusta kaikki seuran uudet tiedekirjat avoimesti verkossa. Siitä huolimatta seura näkee painettujen kirjojen ja painetuista kirjoista koostuvien kirjakokoelmien kulttuurisen ja yhteiskunnallisen arvon. Siksi seura kartuttaa arkistokokoelmaa jatkossakin elektronisten julkaisujensa painetuilla versioilla.

Hakemalla julkaisujensa arkistokokoelmaa Maailman muisti -rekisteriin SKS haluaa osoittaa arvostuksensa ja tukensa maailman arkisto- ja kirjastoperinnön monimuotoisuuden – siis myös ei-digitaalisten olomuotojen – säilyttämiselle.