Hyppää sisältöön
KAVI Helsingissä

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti – KAVI – Taide- ja kulttuurivirasto

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI syntyi 2014, kun Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA vuosina 2008–2013, Suomen elokuva-arkisto vuosina 1957–2007), Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU vuosina 2012–2013) ja Valtion elokuvatarkastamo (vuosina 1946–2011) yhdistyivät. Vuonna 2026 KAVI ja Taiteen edistämiskeskus yhdistyvät Taide- ja kulttuurivirastoksi. Arkisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä.

Valtio on sitoutunut kotimaisen elokuva-, televisio- ja radioperinteen arkistointityöhön. Alun perin lainsäädäntö koski vain elokuvien arkistointia. Vuonna 2008 voimaan tullut Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä toi elokuvan rinnalle niin television, radion kuin verkkoaineistot. KAVIn lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat elokuvien ja televisio- ja radio-ohjelmien säilyttäminen, audiovisuaalisen kulttuurin edistäminen, kuvaohjelmien tarjoamisen ja luokittelun valvonta sekä mediakasvatuksen edistäminen.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen ja rahoittama valtion virasto.

Lähdetyöskentelyn tueksi:

Käy käsitteistö-tehtävän ohjeet läpi ennen lähteisiin tutustumista ja pohdi lopuksi lähteiden ajoittumista Historiallinen konteksti ‑tehtävän avulla.

Käsitteistö-tehtävä
Historiallinen konteksti ‑tehtävä

Elävä muisti -tallenteet

KAVIn Suomi 100 -hankkeena toteutettu Elävä muisti avaa näkymiä kansakunnan historiaan kotimaisten dokumenttielokuvien, uutiskatsausten, mainosfilmien ja aikansa tuntoja välittävän fiktion kautta. Tähän tehtävään on valikoitu historiallisia näkymiä pääkaupunkiimme Helsinkiin ja muihin suomalaisiin kulttuurimaisemiin.

Finland, ensimmäinen matkakuva Suomesta

Finland valmistui Berliinin kansainväliseen matkailunäyttelyyn, Suomen osaston vetonaulaksi vuonna 1911. Elokuvan toteutti insinööri K.E. Stålbergin perustama Atelier Apollo, joka oli filmannut Suomen Matkailuyhdistyksen tilauksesta maisemakuvia eri puolelta Suomea. Helsingissä elokuvaa oli jo esitetty laajempana versiona nimellä Noin kolmekymmentä kotimaista biografikuvaa Suomen ihanimmista seuduista. Elokuvan filmasivat Apollon kolme kuvaajaa, Frans Engström, Hjalmar Hårdh ja Oscar Lindelöf. Filmit kehitettiin ja värjättiin visuaaliseen tehoonsa Pathé Frères –yhtiön laboratoriossa Pariisissa.

[mykkä]
Virallinen nimi: Finland
Valmistumisvuosi: 1911
Tuotanto: Ab Atelier Apollo Oy

Helsinkiä rakennetaan

1920-luku oli kaupungistumisen aikaa. Suomessa Helsinki oli vielä ainoa suurkaupunki, ja asukkaita yli 152 000. Kallion kaupunginosa kasvoi, ja samaan aikaan rakennettiin Käpylää, Vallilaa ja Töölöä.

[mykkä]
Valmistumisvuosi: 1926
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy

Pohdi

Millaisia estoja lähteen tuottamiseen on voinut liittyä?

Testaa tietosi

Verkkolähteitä