Hyppää sisältöön

Suomalaista sanamagiaa (1800-luvun alku)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsingissä

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) on perustettu 1831 harjoittamaan ja edistämään suomen kielen, suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä. Arkisto sijaitsee Helsingin Kruununhaassa.

SKS:n arkiston kokoelmat ovat karttuneet lähes kahdensadan vuoden ajan. SKS:n arkisto muodostuu perinteen ja nykykulttuurin sekä kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmista. Yhteensä aineistoja on noin kolme hyllykilometriä. Vanhimmat aineistot ovat fragmentteja 1300-luvulta, uusimmat SKS:n omiin muistitietokeruisiin tulleita vastauksia tältä viikolta. Valtaosa aineistosta on peräisin 1800- ja 1900-luvuilta. Asiakasmäärissä mitaten SKS on Suomen suosituin yksityisarkisto, mikä osaltaan kuvaa, kuinka merkittävät kokoelmat ovat ja kuinka suuri tarve niiden käyttöön on.

SKS:n arkisto saa rahoitusta yksityisarkistojen valtionavusta annetun lain (1006/2006) nojalla ja sen toimintaa valvoo Kansallisarkisto. Rahoituksesta osa muodostuu valtionavusta, osa omasta rahoituksesta

Lähdetyöskentelyn tueksi:

Käy käsitteistö-tehtävän ohjeet läpi ennen lähteisiin tutustumista ja pohdi lopuksi lähteiden ajoittumista Historiallinen konteksti ‑tehtävän avulla.

Käsitteistö-tehtävä
Historiallinen konteksti ‑tehtävä

Tähtikokoelma

SKS:n arkiston Tähtikokoelma sisältää Suomen vanhimpia kansanperinteen käsikirjoituksia. Tähtikokoelma on useiden kymmenien suomenkielisestä kansanperinteestä innostuneen suullisen perinteenkerääjän työn seurauksena syntynyt kokonaisuus. Tähtikokoelmalla on ollut merkittävä rooli suomen kielen, suomenkielisen kirjallisuuden ja kansallisen identiteetin rakentumisessa 1800-luvulta lähtien.

Tähtikokoelman aineistot ovat alkujaan suullista perinnettä, jota kerääjät kiersivät tallentamassa eri puolilla Suomea, Inkeriä ja Karjalaa. Keruutyö tapahtui käsin kirjoittamalla. Tämän jälkeen käsikirjoitukset toimitettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Tähtikokoelman kerääjistä tunnetuin on Elias Lönnrot, Kalevalan ja Kantelettaren tekijä ja suomen kirjakielen kehittäjä. Kokoelmassa on lisäksi vain vähän kouluja käyneiden ihmisten, ns. kansankirjoittajien, kuten Henrik Laitisen ja Antti Puhakan kokoelmia.

Tähtikokoelman aineistoissa on suomenkielisten aineistojen ohella myös karjalan- ja inkeroisenkielisitä aineistoa. Kokoelmaan kuuluu kalevalamittaisia runoja, mutta myös muita suullisen perinteen lajeja kuten sananparsia, arvoituksia sekä ensimmäiset suomalaiset satukokoelmat. Se muodostuu 105 kerääjän aineistosta sisältäen yhteensä 25 000 sivua.

Tähtikokoelman nimi sai alkunsa 1903, kun SKS:n arkiston kansanrunouskokoelman ensimmäisen arkistoluettelon laatija havaitsi aineiston olevan yhden henkilön luetteloitavaksi liian suuri. Aineiston valtavan määrän vuoksi hän joutui jättämään vanhimpien kokoelmien järjestämisen tuleville tekijöille. Luettelon laatija merkitsi järjestämättömät kokoelmat luetteloonsa asteriskilla eli merkillä *. Sittemmin sana ”tähti” on tullut merkitsemään SKS:n arkiston perinnekokoelman vanhinta ja arvokkainta osaa. Tähtikokoelma on 1800-luvun kansallisen heräämisen ylisukupolvinen asiakirjaperintö, joka antaa mahdollisuuksia tarkastella aikaisempien sukupolvien ajattelua.

Avaa kuva Antti Puhakan kokoelmasta Madon purema uuteen välilehteen
+

Antti Puhakan kokoelmasta Madon purema

Antti Puhakka (1816–1893) oli pohjoiskarjainen maanviljelijä, kansanrunoilija ja valtiopäiväedustaja. Hän oppi lukemaan rippikouluikäisenä ja kirjoittamaan vasta aikuisena. Puhakan kerrotaan puita hakatessaan lyöneen kirveellä jalkaansa. Sairasvuoteella maatessaan hän luki mm. Kalevalaa ja Kanteletarta, joista hän omaksui vanhan runomuodon. Antti Puhakan kokoelma sisältää hänen itsensä taitamaa suullista kansanperinnettä.

Madon purema -sanat

Mato mustan maan alta,
Kiekara kiven alui,
Luulit puuta purrehes’,
Pajun juurta pannehes’,
Panit raukan ihmisen ihoon;
Tie paremp’ ja paranna se.
Keitä mes’ mielestäs’,
Hunaja huulestas’,
Simo suustas sivalla!
Maan karva,
Veren karva,
Virran karva,
Kaiken maan kanervan karva.

Avaa kuva Sivu Reinhold von Beckerin kokoelmasta rupien ja kipujen manaus uuteen välilehteen
+

Reinhold von Beckerin kokoelmasta rupien ja kipujen manaus

Reinhold von Becker (1788–1858) oli sanomalehtitoimittaja Turun Wiikko-Sanomissa ja varhaisen suomen kieliopin laatija. von Becker oli Elias Lönnrotin opettaja ja hän keräsi suomenkielistä kansanperinnettä 1810-luvun lopulla mm. Rovaniemellä ja Kainuun seudulla. Turun Wiikko-Sanomat -lehdessä käytettiin ensimmäistä kertaa suomen kielen sanoja ’sanomalehti’, ’kirjakieli’ ja ’sivistys’. Reinhold von Becker tallensi Rovaniemeltä tavallisen kansan tuntemia loitsuja vuonna 1819. Käsikirjoitukset hän luovutti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan, jota hän oli myös perustamassa vuonna 1831.

Aikana ennen modernin lääketieteen läpimurtoa sairauksia pyrittiin parantamaan monenlaisin menetelmin, esimerkiksi manauksilla ja loitsuilla. Rupien ja kipujen manaus edustaa muinaista sanamagiaan perustuvaa taudinparannusperinnettä.

Rupien ja kipujen manaus -sanat

Kipiä on kivussa olla,
Vaiva vammossa eleä,
Paha olla paisehissa:
Ruskearupinen neiti,
Paha paisetten emäntä!
Otappas orihin kyrpä
Varsan tannari tavota,
Sivalla sikosen kärsä,
Jolla ruskutat rupia
Jolla painat paisehita
Ihosta elävän miehen
Karvasta kavon tekemän
Emon tuoman ruumihista
Immin antaman ihosta.
Kun ei siinä liene kyllä;
Tuonne ma kipusi käsken,
Kirkon kiiltävän sivuhun
Sata lauan lappeahan
Tuhat malkosen malohon,
Jossa papit pauhoavat
Miehet messua pitäävät:
Siell’ on luutonta lihoa,
Suonitonta pohkeata
Syä miehen nälkähisen
Haukata halun-alaisen,
Syyä ilmän seästämätä
Haukata iortamata.
Kun ei liene siinnä kyllä;
Tuonne ma kipusi käsken
Keskellen kipu mäkeä
Kipu vuorenkukkulalle:
Kylä on keskellä mäkeä
Keto keskellä kyleä,
Kivi keskellä ketoa,
Reikä keskellä kiveä,
Joka on veänty veäntiällä –
Puhkastu purasimella,
Yhen sormen mentäväxi
Peukaloise mahuttavaxi,
Johon tuskat tungetahan
Korennolla koivusella
Teräksellä telkkimellä
Vaaja vaskisen nenällä.
Kun ei siinnä liene kyllä
Tuonne ma kipusi käsken
Pyrstöhön lohen punasen
Merihauin hartioihin,
Se sinut syvillen viepi,
Ulapoillen aukeillen
Loajoillen meren selillen,
Joss ei tunnu tuulen henki,
Eikä käy veen värinä:
Eikä käy veen värinä.
Tuonne ma kipusi käsken
Jäniksen makuu maillen
Poron poikima-sioillen,
Ketun tappu tanterillen,
Kun ei liene siinnä kyllä;
Tuonne ma kipusi käsken,
Suuhun rautasen matehen,
Joka virrassa venȳpi
Alla virran viehkuroipi
Kiven alla kiumaapi
Talven alla tauruaapi.
Kun ej siinnä liene kyllä;
Tuonne ma kipuja käsken
Kosken kuohuun kovaan
Veen vankan veäntymään.
Kun ej siinä liene kyllä;
Tuon̄e ma kipusi käsken,
Sorkillen sotihevosten,
Miesten tappo tanterillen.
Kuin ej siinnä liene kyllä
Tuonne ma kipuja käsken
Tuonne helvetin tulehen
Pahan vallan valkiahan,
Jost’ ett pääse päivinäsi
Selviä sinä ikänä;
Jos ois päivät päästämässä,
Tähet taivon tahtomassa,
Tahi kuu kumartamassa,
Otavainen ottamassa,
Anomassa aurinkoinen.
Pyhi pois pyhät kipusi
Pyhät saastat sammuttele
Ihosta elävän miehen
Karvasta kavon tekemän,
Emon tuoman ruumihista
Immin antaman ihosta.
Vaikutan valantehista,
Puhun suulla luojan suulla
Herran hengellä hyvällä.

Pohdi

Millaisia arvoja lähde edistää?

Testaa tietosi

Verkkolähteitä