Hyppää sisältöön

Svenska litteratursällskapet i Finland -järjestön julkaisujen arkistokokoelma

Hyväksymisvuosi: 2024

Säilyttäjä: Svenska litteratursällskapet i Finland,

Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) perustettiin vuonna 1885 tarkoituksena säilyttää, tutkia ja levittää tietoa suomenruotsalaisesta kulttuurista sekä käsitellä ja julkaista historiallista ja kerättyä aineistoa. SLS:n tehtävänä on perustamisestaan lähtien ollut julkaisutoiminta. Kutsussa järjestön perustamiskokoukseen vuonna 1885 mainitaan ”jatkuva julkaisutoiminta, mukaan lukien lähdekirjat, muistokirjoitukset ja kulttuurin kuvaukset sekä tutkimukset ruotsin kielen kansanmurteista ja ruotsinkielisistä kansanlauluista ja tarinoista”. Tavoitteena oli historiallinen tutkimus, joka myös tulevaisuudessa lisäisi ”esivanhempien töiden ja toiminnan tuntemusta”. Alkuvuosina julkaisutoimintaa kuitenkin käytännössä ohjasi voimakkaasti SLS:n johtokunnalle tarjottujen valmiiden käsikirjoitusten saatavuus. Ensimmäinen julkaisu ilmestyi järjestön perustamista seuraavana vuonna, minkä jälkeen julkaisutoiminta on jatkunut keskeytymättä.

Julkaisukokoelman sisällöllinen laajuus ja monipuolisuus kuvastavat sitä, miten tutkijoiden kiinnostuksen kohteet ja painotukset ovat muuttuneet ajan myötä. Ensimmäiset julkaisut olivat luonteeltaan pääasiassa dokumentoivia ja raportoivia, kun taas uudemmat julkaisut ovat puolestaan yhä suuremmassa määrin pitkälle erikoistuneita ja käsittelevät jotakin tieteellistä erikoisalaa. Varhaiset julkaisut loivat pohjan lähes kaikelle myöhemmälle suomenruotsalaisuuden tutkimukselle. Kokoelma sisältää sekä analogisia että vuodesta 2010 lähtien digitaalisia julkaisuja ja on lajissaan ainutlaatuinen. Se on edelleen tärkein ruotsinkielinen kanava Suomessa humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen alalla. SLS:n julkaisusarjoilla on ratkaisevan tärkeä tehtävä suomenruotsalaisen kulttuurin välittämisessä ja dokumentoinnissa. SLS:n julkaisukokoelma käsittelee laajasti eri aiheita ja kattaa kaikki aihealueet murteiden tutkimuksesta ja kansanrunoudesta arkistoaineiston lähdejulkaisuihin ja historiallisiin tutkimuksiin. Yhdistävänä tekijänä on se, että kaikki aiheet liittyvät suomenruotsalaisuuteen.

Julkaisukokoelma sisältää editiot eräiden kirjailijoiden koko kirjallisesta tuotannosta. Kirjailijoiden koko tuotantoa kattavista editioista voidaan mainita erityisesti J. L. Runebergin kootut teokset 29 niteenä, Zacharias Topeliuksen kirjoitukset 23 osassa ja Edith Södergranin kootut kirjoitukset kolmena niteenä. Lisäksi kokoelmaan sisältyy yleisteoksia, kuten neljäosainen suomenruotsalaisuuden historiaa käsittelevä Finlands svenska historia, kuusiosainen suomenruotsalaisuutta aiemmin ja nyt käsittelevä Svenskan i Finland – i går och i dag, kaksiosainen suomenruotsalaista kirjallisuushistoriaa käsittelevä Finlands svenska litteraturhistoria ja kolmiosainen suomenruotsalaisten elämää käsittelevä Vardagens föränderliga rum sekä hakuteoksia, kuten elämäkerrasto Biografiskt lexikon för Finland ja historiallisen hallintokielen sanasto Förvaltningshistorisk ordbok. Kokoelmaa laajennetaan sitä mukaa, kun uusia julkaisuja ilmestyy. Tieteen avoimuuden tukemiseksi kaikki SLS:n julkaisut on julkaistu vuodesta 2018 lähtien myös digitaalisessa muodossa. Kokoelma sisältää kaikki nimikkeet, myös julkaisut, jotka on julkaistu vain digitaalisesti.