Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnelajikortisto
Suullisen kansanrunouden keruu ja säilyttäminen ovat kuuluneet alusta lähtien vuonna 1831 perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) toimintaan. Keruutyön tuloksena seurassa on mittavat kansanperinteen kokoelmat, joista näkyvin osa, honkapuinen perinnelajikortisto, luo SKS:n arkiston interiööriin ainutlaatuisen tunnelman. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnelajikortisto sisältää noin kolme miljoonaa arkistokorttia perinteen lajin, aiheen, kotipaikan ja kerääjän mukaan järjestettyinä. Kortisto on keskeinen osa niin kansallista asiakirjallista kulttuuriperintöä kuin suomalaisen humanistisen tieteen ja kansallisen identiteetin kehittymisen historiaa.
Perinnelajikortistossa yhdistyy kymmenien tuhansien ihmisten keräämä ja kertoma suullinen perinne ja kansanrunoudentutkimuksen suomalainen oppihistoria. Kortisto koostuu suullisen perinteen lajeista, jotka ovat olleet kansanrunoudentutkimuksen (myöh. folkloristiikan) kulmakiviä. Tähän vaikutti Suomessa 1800-luvun lopulla kehitetty teoreettinen suuntaus, ns. maantieteellis-historiallinen menetelmä, joka tunnetaan kansainvälisesti suomalaisena koulukuntana. Siinä suullisen kansanperinteen lajeja tarkasteltiin niiden maantieteellisen leviämisen sekä historiallisen kehityskulun näkökulmasta määrittämällä kansanrunojen alkumuoto ja syntymäaika eri versioita vertailemalla. Menetelmä kohosi kansainvälisesti paradigman asemaan 1900-luvun alussa ja vaikutti alan tutkimukseen 1960-luvulle saakka. Maantieteellis-historiallinen menetelmä on ollut suomalaisen humanistisen tutkimuksen menestyksekkäin akateeminen vientituote, joka vauhditti folkloristiikan vakiintumista omaksi tieteenalakseen eri instituutioissa ympäri maailman. SKS:n arkiston perinnelajikortisto on tämän tieteellisen ajattelun ja arkistointiluokittelun näkyvin ilmentymä. Kortisto on syntynyt käsikirjoituskokoelmien muistiinpanoista poimittujen suullisen perinteen lajien tai näiden aihepiirien perusteella.
Perinnelajien, kuten esimerkiksi loitsujen, sananlaskujen ja satujen, poimiminen SKS:lle lähetetyistä käsikirjoituksista ja niiden kopioiminen erillisille pahvikorteille käynnistyi 1930-luvulla. SKS:n arkistosalissa sijaitsevat puiset kortistohyllyt valmistuivat 1950 osana arkkitehti Paavo Riihimäen suunnittelemaa arkistosalin kokonaisuudistusta, joka toteutettiin valtion myöntämillä lahjoitusvaroilla. Kortisto on yhä tänä päivänä keskeinen väylä kansanperinneaineistojen käyttöön. Sitä hyödynnetään tutkimuksissa ja opinnäytteissä lähdeaineistona yli tieteenalarajojen. Perinnelajikortisto on alati liikkeessä olevaa kulttuuriperintöä, sillä sen käyttötavat muuttuvat tieteellisen tiedon syventyessä. Jokainen SKS:n arkiston perinnelajikortistoa hyödyntävä asiakas perehdytetään sen syntyhistoriaan ja taustalla vaikuttavaan ajattelutapaan. Kortiston synnyttämiä käsityksiä haastetaan asiakaskohtaamisissa pohtimalla esimerkiksi sitä, millaisia uusia menneisyyden tulkintoja kortiston perusteella voidaan tehdä. Kortisto toimii näin myös tutkimuksen ja taiteen uusien näkökulmien generaattorina ja ikkunana mentaliteettien historiaan.